Viulun, sellon ja pianon suzukiopetus

Suzukiopetuksessa soitonopiskelu aloitetaan yleensä mahdollisimman varhain, noin 4–7-vuotiaana. Mitä aikaisempi aloitusikä, sitä parempi.

Useimmille lapsille muskari on luontevin ja iloisin tapa aloittaa musiikkiopinnot. Jos lapsi on hyvä keskittymään, soitto-opinnotkin on mahdollista aloittaa jo ennen kouluikää, esim. suzukimetodilla.

Soittotunnilla vanhempi on paikalla ja tekee muistiinpanoja jotta osaa sitten ohjata lasta kotona. Kotiharjoittelun apuna on CD, jota kuuntelemalla harjoitettavat kappaleet tulevat tutuksi. Nuotteja ei aluksi käytetä. Kaikki suzukikappaleet opetellaan ulkoa ja niitä kerrataan jatkuvasti, jolloin jokaiselle oppilaalle syntyy iso ohjelmisto kappaleita, jotka ovat aina esityskunnossa. Metodiin kuuluu, että jousisoitinten soittotunteja aloitettaessa tunnilla mukana olevalle vanhemmalle neuvotaan sellaiset asiat kuin soittoasento ja ote jousesta. Näin kotona on joku, joka osaa auttaa lasta kotiharjoittelussa. 

Pienten lasten oppiminen tapahtuu leikinomaisesti ja samaan tapaan kuin äidinkielen oppiminen eli kuuntelemisen ja matkimisen kautta. Oppilaat opiskelevat suzukimenetelmässä pääasiassa omalla soittotunnillaan, yksityisopetuksessa. Lisäksi järjestetään säännöllisesti ryhmätunteja, jossa samassa soiton vaiheessa olevat lapset soittavat yhdessä sekä leikkivät ohjatusti rytmitajua, melodia- ja harmoniatajua ja motoriikkaa kehittäviä musiikkileikkejä. Esiintymisestä muodostuu luonteva osa soittoharrastusta, koska oppilaat esiintyvät jatkuvasti mm. "ryhmiksissä" toisilleen ja vanhemmille.

Kouluikäisten nuotinlukutaitoa kehitetään aktiivisesti, vaikkakin metodiin kuuluu se, että hyvät soittoasennot ja musiikillinen ilmaisu ovat etusijalla ja oppiminen tapahtuu matkimalla.

Katri Olanderilla on European Suzuki Associationin hyväksymä, virallinen suzukiviulunsoitonopettajan koulutus. Soiton yksilöopetuksen ohella hän ohjaa myös suzukiryhmätunteja.